sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Jouluvalmisteluja



Pikkuhiljaa tässäkin torpassa aletaan valmistautua jouluun.
Olen kaivellut joulujuttuja jo esille jonnii verran, mutta silti moni juttu vielä odottaa ainakin joulukuun alkamista päästäkseen esille. Jouluverhotkin olisivat vain silitystä vailla, jotta pääsisivät ikkunoihin.

Joululahjoja olen muutamia hankkinut, mutta paljon on vielä hankkimatta ja myös miettimättä. Vaikka joulua odotellaankin täällä innolla ja oon siis niiiiin jouluihminen kuin olla ja voi, tulee se kuitenkin aina tosi nopeasti, niin että vaikka kuinka ajattelee joka vuosi hankkivansa kaiken hyvissä ajoin, jää ne kuitenkin sitten sinne hyvin lähelle joulua vielä roikkumaan ostoslistalle.

Muuta kuin jouluvalmistelujakin tänne taloon tietenkin kuuluu.
Pihla sairastui taas johonkin flunssaan ja sitä nyt sitten tässä podetaan ja valvotaan. Oma olonikaan ei mikään kehuttava ole, liitoskivut kolottelee, iskias on käynyt vaivaamaan ja maha kramppailee sekä supistelee aika kovin. Rasitukset on pakko ollut yrittää vähentää aivan minimiin, jotta kivut edes pysyisivät hiukan paremmin poissa. Ihana asia on sitten taas se, että Tiku ja Taku on alkaneet kutitella äitiä, eli siis pienen pieniä liikkeitä tuntuu jo masussa.♥

Eilen saimme taas hoitaa ihanan velvollisuuden ja kävimme uuden kummityttömme ristiäisissä.
Kauniin nimen sai pikku prinsessa S. :)

Ensi viikolla meillä olisi edessä muskarin joulujuhla, toivon kovasti että neiti paranee siihen mennessä, niin päästään mukaan sinne tonttuilemaan. Lisäksi keskiviikkona Pihlalla olisi viimein vilja-altistustestit KOKSissa, saadaanpahan sitten sitä virallista lausuntoa lisää noihin pienen allergioihin.

Joulukortit on tilattu ja laitetaan tähän nyt pari tälläistä muokkaamatonta otosta, siis niistä monen monista yrityksistä saada meidän pienet jotenkin edustaviksi ja edes samaan kuvaan. :)


Mukavan talvista ensimmäistä adventtia kaikille!
Tänään sytytellään taas kynttilöitä!




perjantai 12. marraskuuta 2010

Pieniä salaisuuksia

Onpa tosiaan tullut pitkä kirjoitustauko.
Syitä tähän on lukuisia, kuten kova väsymys, valvomiset tytön kanssa, sairastelut, oma heikko olo yms. Lisäksi tässä kuukaudessa on tapahtunut paljon joka on pistänyt ajatusmaailmaa sekaisin, on mm. syntynyt sukuun uusi pieni prinsessa .
On myös sattunut hieman ikävämpiä juttuja, mutta onneksi niissäkin tilanne näyttää tällä hetkellä paljon paremmalle.


Niin ja sitten näihin salaisuuksiin. Eli kerrottakoon nyt niille, jotka eivät vielä tiedä että olen raskaana, tällä hetkellä vko 16+1.
Meillä odotellaan kaksosia, joiden laskettu aika on 28.4. ♥♥
Tämä tuplapotti-uutinen tuli niin puun takaa, että asiaan suhtautuminen on ottanut oman aikansa eikä sitä vieläkään usko todeksi että meidän perheessä olisi ensi vuonna kolme lasta! :)
Ehkä se tästä pikkuhiljaa. Huoli on nyt vaan entistä suurempi kun mahassa asustaakin kaksi pikkuista. Oma olokaan ei mikään hyvä ole ja jo nyt alkaa olemaan aika paljon kipuja ja kolotuksia sekä maha tuntuu kasvavan kovaa kyytiä. Kaiken lisäksi sitä alkaa tietty miettiä hankintoja yms, kaikkea vaan on hommattava tuplasti ja tuntuu ettei valmiina ole oikein mitään.

Kotonakin on tapahtunut jotain ja paljon olis vielä tekemistä, remontit pitäisi aloittaa sekä keittiössä että tulevien lasten huoneessa.
Ei niistä nyt sen enempää, kun ei ole mitään niiden eteen vielä tehty. Myöhemmin sitten lisää.

Yritän nyt oikeasti jatkossa kirjoitella useammin.
Hauskaa viikonloppua kaikille!